02.02.2012
Ruskon kunta osallistuu Turun messukeskuksessa 3 - 5.2.2012 järjestettäville Rakentaminen & sisustaminen - messuille.
31.01.2012
Päällistönmäen asuinalueen ensimmäisen vaiheen vapaana olevia tontteja voi nyt myös vuokrata.
26.01.2012
Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitos on nimennyt Vahdon kunnanosan nuohousta hoitamaan
SAUHU NUOHOUKSEN, puh. 0440 262 663.
Kanta-Ruskolla jatkaa edelleen piirinuohooja Mauri Hirvonen, puh. 0400 221 371.
24.01.2012
Ruskon ja Vahdon kirjastoista
23.01.2012
Ruskon kunnanvaltuuston seuraava kokous pidetään Maunun koulun ruokasalissa, os. Talkootie 5,
maanantaina 30.1.2012 klo 18.00 alkaen.
09.01.2012
Koulumatkatuki maksetaan erillisen hakemuksen mukaan jälkikäteen niille 15-19-vuotiaille lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville seutulipun käyttäjille, jotka eivät saa Kelan koulumatkatukea.
02.01.2012
Ruskon kunnan vesihuoltolaitoksen uudet maksuperusteet vuodelle 2012.
30.12.2011
Vahdon terveystalon sisäilmaongelmien vuoksi Vahdon hammashoitolan toiminta on siirretty 1.1.2012 alkaen Raision Terveysristeykseen ja Ruskon hammashoitoloihin.
30.12.2011
Joulun jälkeinen poikkeuksellisen voimakas myrsky ja tuuli aiheuttivat pahoja vaurioita sähköverkkoon kaatamalla paljon puita sähkölinjoille, teille ja kiinteistöjen päälle.
28.12.2011
Valtuuston vuoden 2012 ensimmäinen kokous pidetään kunnantalolla keskiviikkona 4. tammikuuta 2012 klo 18.00 alkaen.
23.12.2011
Ruskon kunta toivottaa kaikille kuntalaisille ja yhteistyökumppaneille Rauhaisaa Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2012!
21.12.2011
Koulujen loma-ajan poikkeukselliset aukioloajat
20.12.2011
Ruskon kunta suoritti marraskuussa 2011 asiakastyytyväisyystutkimuksen, jossa kolmeensataan satunnaisesti valittuun talouteen toimitettiin kyselylomake tiedustellen asukkailta tyytyväisyyttä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että yhdyskuntateknisiin palveluihin.
16.12.2011
Nuohouksesta vastaavan Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen mukaan Mauri Hirvonen toimii piirinuohoojana 30.12.2011 asti. Näin ollen hän huolehtii nuohoukset koko Ruskon osalta joko itse tai teettämällä työn toisella nuohoojalla.
12.12.2011
Lavamäen kyläyhdistys ja Ruskon kunta järjestävät hiphop -tanssikurssin vuoden 2012 aikana, alkaen 14.1.2012.
Kurssi järjestetään Lavamäen kylätalolla lauantaisin 14.1.2012 klo 14:00-15:00 ja kestää koko vuoden ajan mukaillen koulujen kevät- ja syyslukukausia.
02.12.2011
Valtuuston kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa maanantaina 12.12.2011 klo 18.00 alkaen.
Kokous on avoinna kaikille kuntalaisille, tervetuloa!
01.12.2011
Ruskon kunnan Ruskon keskustan alueella on vedenjakelu keskeytetty perjantaina 2.12.2011 klo 00.00 - 06.00.
01.12.2011
Itsenäisyyspäivän ohjelma ja kellonajat:
30.11.2011
Ruskon kunnanvirasto on suljettu maanantaina 5.12.2011.
23.11.2011
Veden ja jäteveden perusmaksu nousevat 01.01.2012 alkaen.
Uudet hinnat ovat:
Veden perusmaksu 3 eur/kk (+alv23%)
Jäteveden perusmaksu 3 eur/kk (+alv23%)
23.11.2011
Ruskon kunnan Vahdon vesilaitoksella tehdään ennakkosuunnitelman mukaisia suodatusmassojen lisäyksiä.
15.11.2011
VESIKATKOS 16.11.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosassa on vedenjakelu keskeytetty väliltä Haapavuorentie - Virusmäentie keskiviikkona 16.11.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
11.11.2011
Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035 -ehdotus on nyt nähtävillä.
10.11.2011
Kansallinen pelipäivä Ruskon pääkirjastossa
08.11.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan keskustan ja vanhan kunnanrajan alueella on vedenjakelu keskeytetty keskiviikkona 9.11.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
08.11.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan keskustan ja vanhan kunnanrajan alueella on vedenjakelu keskeytetty keskiviikkona 9.11.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana.
26.10.2011
Ruskon pääkirjastossa ja Vahdon lähikirjastossa on tullut lainattavaksi askelmittareita.
25.10.2011
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa
maanantaina 31. päivänä lokakuuta 2011 klo 18.00 alkaen.
20.10.2011
Ruskosta on julkaistu uusi esite, joka on nähtävissä myös verkossa.
19.10.2011
Vesikatkos Vahdon kunnanosassa ja
verkoston huuhtelu Ruskon kunnanosassa 20.10.2011
18.10.2011
Akuutti vesivuoto Ruskon ja Vahdon vanhan rajan ja Vahdon Valkiavuorentien välillä.
17.10.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan keskustan alueella on vedenjakelu keskeytetty tiistaina 18.10.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
Varautukaa katkokseen ottamalla tarvittava määrä vettä varastoon. Vettä tarvitsevien koneiden käyttöä tulee välttää katkoksen aikana.
10.10.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan Pappilan alueella on vedenjakelu keskeytetty tiistaina 11.10.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
05.10.2011
Kesä ja matonpesusäät ovat tältä erää ohi ja matonpesupaikat suljetaan maanantaina 10.10.2011.
Tekninen toimi
30.09.2011
Äitienpäiväkunniamerkkejä koskevat esitykset tehdään Lounais-Suomen aluehallintovirastolle 31.10.2011 mennessä.
16.09.2011
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään Hiidenvainion koululla
torstaina 22. päivänä syyskuuta 2011 klo 18.00 alkaen.
Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnantoimistossa tiistaina 27.9.2011.
Ruskolla 15.9.2011
MAURI LAINE
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
14.09.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosassa on vedenjakelu keskeytetty torstaina 15.9.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
08.09.2011
Ruskon kunnassa keskustan taajama-alueella on vedenjakelu keskeytetty perjantaina 9.9.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston akuutista hajoamisesta aiheutuvat huoltotyöt.
08.09.2011
Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen järjestämä ja Turku 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoon kuuluva osahanke Aurajoen kulttuuriympäristö ulottuu myös Ruskolle. Aurajoen historiaan keskittyvä kaikille joen ystäville avoin muistihuone on auki 9.9. ja 12.9. klo 10-12 ja 13-16 Ruskon pääkirjaston edustalla.
05.09.2011
Ruskon kunnassa keskustan taajama-alueella on vedenjakelu keskeytetty tiistaina 6.9.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana. Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston akuutista hajoamisesta aiheutuvat huoltotyöt.
05.09.2011
Hakemus liitteineen toimitetaan kuntaan yhdessä korkotukilainahakemuksen kanssa kunnan lausuntoa varten 30.9.2011 mennessä. Avustus myönnetään vain hankkeille, joille haetaan myös korkotukilainaa.
02.09.2011
Ruskolaisten ja raisiolaisten yöpäivystys (klo 22-8) on perjantaista 2.9. maanantaiaamuun 5.9. poikkeuksellisesti Raision terveysasemalla (Sairaalakatu 5).
01.09.2011
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan alueella on vedenjakelu keskeytetty perjantaina 2.9.2011 klo 00.00 - 06.00 välisenä aikana.
Katkoksen syynä on vesijohtoverkoston huoltotyöt.
25.08.2011
Kotivideot talteen!
22.08.2011
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään Jokikummun palvelutalossa, os. Jokitie 1, Vahto, maanantaina 29.elokuuta 2011 klo 18.00 alkaen.
21.08.2011
Tänään Turun messuilla nähdyn Ponnahdus pinnalle 2011 -laulukilpailun on voittanut ruskolainen 17-vuotias Janne Valve. Tasaväkisen finaalin voitto varmistui Hyvää yötä ja huomenta -kappaleen voimakkaalla tulkinnalla.
Onnea Jannelle!
19.08.2011
Uimavesien mikrobiologinen laatu Munittulassa, Nummilammella ja Suovasen kuopilla on hyvä ja täyttää uimavedelle asetetut laatuvaatimukset.
Lisätietoja voit kysyä terveystarkastajalta, puh. 434 3231 tai 044 797 1976
18.08.2011
Tulipalossa 9.8.2011 tuhoutuneen Vahdon vesilaitoksen järjestelmiä käynnistellään ja testataan viikkojen 33 - 35 aikana. Vesilaitoksen alavesisäiliö sekä vesilaitoksen putkistot on käyttövarmuuden parantamiseksi kloorattu ennen paineenkorotusyksikön käynnistystä. Vaikutukset ovat lähinnä Vahdon alueella.
17.08.2011
Tervetuloa viettämään 7. Ruskopäiviä monipuolisen ohjelman ja mukavan yhdessäolon merkeissä!
09.08.2011
Tiistaina aamusta Turun seudulla riehunut ukkonen ja salamointi sytyttivät Vahdon vesilaitoksen palaamaan. Palo sai alkuunsa sähkölaitteista. Laitoksen sähkö ja automaatiolaitteisto tuhoutui palossa täysin.
03.08.2011
Opetusohjelma 2011 - 2012 on nähtävissä opiston nettisivuilla www.raisio.fi/topisto. Paperiesite jaetaan toimialueen kotitalouksiin 8.8 - 12.8. välisenä aikana, ei kuitenkaan mainosjakelun kieltäneisiin talouksiin. Jakelun päätyttyä esitteen voi noutaa alueen kirjastoista tai opiston toimistosta.
13.07.2011
Nummilammen uimapaikalla uineilla on esiintynyt järvisyyhyä. Lisätietoja voit kysyä terveystarkastajalta, puh. 02 4343 231 tai 044 797 1976.
27.06.2011
Ruskon kunnanvirasto on suljettu 4. - 31.7.2011
Kiinteistöpäivystys puh. 050 565 1925
Tietoa rakennustarkastajan, varhaiskasvatuspalveluiden, sosiaalipalveluiden ja terveysasemien kesäajan toiminnasta alla!
08.06.2011
Metallin, SER-jätteiden, akkujen ja autonrenkaiden keräys Ruskolla 15.-21.6.2011. Keräyspaikka Talkootie 2 (koulun kenttä).
07.06.2011
Valtuuston seuraava kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa maanantaina 13.6.2011 klo 18.00.
Kokouksessa käsitellään alla olevat asiat:
01.06.2011
Uimakausi on 1.6.-31.10.2011
01.06.2011
Ruskon kunnanvirasto on suljettu perjantaina 3.6.2011
20.05.2011
Peruutuspaikkoja voi kysellä myöhemmin
17.05.2011
Torstaina 19. toukokuuta 2011.
17.05.2011
Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Turun seudun kunnat Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja
Turku ovat käynnistäneet yhteistyössä koko seutua ja kaikkia liikkumismuotoja koskevan liikenneturvallisuussuunnitelman laatimisen. Keväällä 2012 valmistuvaan suunnitelmaan voit osallistua vastaamalla asukaskyselyyn 22.5.2011 mennessä. Kysely saatteineen löytyy oheisesta linkistä:
http://www.webropolsurveys.com/login/turunseutu.net
11.05.2011
Ruskon kunnan matonpesupaikat, Kuppikiventiellä (Rusko) ja Puhdistamontiellä (Vahto), avattiin kuntalaisten käyttöön keskiviikkona 18.5.2011.
04.05.2011
Valtuuston seuraava kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa maanantaina 9.5.2011 klo 18.00 alkaen.
20.04.2011
Ruskon kunta pyytää tarjouksia kahden peltoalueen vuokraamiseksi. Tarjoukset tulee toimittaa 27.4.2011 mennessä.
20.04.2011
Tule muistelemaan Aurajokea ja sen merkitystä!
18.04.2011
25. kertaa vietettävää kansallista veteraanipäivää juhlistetaan Ruskolla laskemalla kukkia Vahdon Veteraanikivellä klo 8.00 ja Ruskon Veteraanikivellä klo 8.30.
14.04.2011
Avustukset kulttuuri, nuoriso, liikunta ja muuta yhdistystoimintaa koskien
13.04.2011
Tuottajayhteisöjen järjestämä SÄHKÖLAITTEIDEN JA AKKUJEN KERÄYS Ruskolla maanantaina 9.5.2011 klo 18.00 - 19.00, keräyspaikkana entinen matonpesupaikka, os. Vanhatie 11, Rusko.
11.04.2011
Ruskon kunta myy Päällistönmäen alueelta 20 omakoti- ja 3 rivitalotonttia tarjousten perusteella. Päällistönmäen kaava-alue sijaitsee aivan kunnan keskustaajamassa. Ensimmäisen vaiheen kunnallistekniikka on valmistunut. Toisen vaiheen kunnallistekniikka valmistuu toukokuussa 2011. Tontit pyritään merkitsemään maastoon heti kun sääolosuhteet sallivat.
08.04.2011
Kesätyöpaikkojen arvonta tapahtuu nuorisovaltuuston järjestämässä tilaisuudessa.
07.04.2011
Raision työväenopiston kevätnäyttelyt
28.03.2011
Mikä on koirankakkaroskis ja miksi sellaisia tarvitaan?
Koirankakkaroskis on pientalon ulkoroska-astia, johon roska-astian omistaja on antanut ohikulkeville
koiranulkoiluttajille luvan pudottaa solmitun koirankakkapussin. Yksi suurimmista ongelmista
pientaloalueilla on, että missään ei ole roska-astioita koirankakkapusseja varten.
Koirankakkaroskistarroilla mahdollistetaan koiranulkoiluttajille lisää roska-astioita, joita saa käyttää tähän tarkoitukseen.
24.03.2011
Ennakkoäänestyspaikat osoitteineen ja aukioloaikoineen ovat seuraavat:
Ruskon kunnanvirasto
-osoite Vanhatie 5, Rusko
-aukioloajat: ke 6.4. - pe 8.4.2011 klo 9.00 - 17.00, la 9.4. - su 10.4.2011 klo 10.00 - 15.00 sekä ma 11.4. - ti 12.4.2011 klo 9.00 - 20.00
Palvelukeskus Jokikumpu
-osoite Jokitie 1, Vahto
-aukioloajat: su 10.4.2011 klo 10.00 - 15.00 sekä ma 11.4. - ti 12.4.2011 klo 9.00 - 20.00
23.03.2011
Tie on poikki toistaiseksi korjaamisen vuoksi Vahdon kirkkotie 8 - 11 -kohdalta. Tarvittaessa lisätietoja antaa päivystäjä, puh. 050-565 1925.
22.03.2011
Ruskolaisen tarina Grönlannin ylityksestä ti 29.3.
21.03.2011
Vahdon kirjasto on suljettuna maanantain 21.3.
21.03.2011
Vahdon kirjasto on suljettuna maanantain 21.3.
21.03.2011
Vahdon kirjasto on suljettuna maanantain 21.3.
14.03.2011
PÄIVÄKOTI - kokopäivähoitopaikat 1-6 -vuotiaille
- osapäivähoitopaikat 1-6 -vuotiaille
- vuorohoitopaikat
PERHEPÄIVÄHOITO/ RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO
- kokopäivähoitopaikat 1-4 -vuotiaille
- osapäivähoitopaikat 1-4 -vuotiaille
tarkempia tietoja hoitopaikoista: www.rusko.fi
Tällä hetkellä kunnallisessa päivähoidossa olevien ei tarvitse hakea päivähoitopaikkaa uudelleen.
Hoitosuhteen jatkuminen tulee kuitenkin varmistaa varmistuslomakkeella 25.3.2011 mennessä.
Mikäli varmistusta ei tehdä, katsotaan päivähoitopaikka irtisanotuksi 1.8.2011 alkaen. Lomakkeita saa päiväkodista ja perhepäivähoitajilta ja ne palautetaan päiväkotiin/kunnanvirastoon opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen toimistoon.
14.03.2011
Ruskon kunnassa järjestetään esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna koko ikäluokalle lukuvuonna 2011 - 2012 seuraavasti
14.03.2011
Ruskon ja Vahdon kunnanosan kesäkerhoon ilmoittautuminen on alkanut
11.03.2011
Henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, on oikeutettu äänestämään kotonaan. Tätä mahdollisuutta ei ole henkilöllä, joka on muuttanut kotia 25.2.2011 jälkeen, eikä henkilöllä, joka on hoidettavana sellaisessa paikassa, jossa järjestetään laitosäänestys.
04.03.2011
RUSKOLAINEN nuori, jos olet syntynyt 1.1.1993 - 31.12.1995 välisenä aikana, voit hakea joko kunnan kesätyöpaikkaa tai tukea kesätyöpaikallesi.
04.03.2011
Vaalipäivän äänestys
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 17.4.2011 klo 9.00 - 20.00
23.02.2011
Verkostovesi täyttää talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset.
18.02.2011
Ehdotus vesihuoltolain 5 § mukaiseksi Ruskon kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmaksi on asetettu yleisesti nähtäville 18.2. - 9.3.2011 Ruskon kunnan teknisellä osastolla osoitteessa Vanhatie 5, 21290 Rusko.
16.02.2011
Asemakaava-alueen tonttien toisen vaiheen tarjousaika on alkanut. Tarjoukset tulee jättää 29.4.2011 klo 14.00 mennessä.
16.02.2011
Hopeasavesta sormus -kurssi ti 8.3. klo 17.30 - 20.30 (4 t ) 10 € Laukolan koulu, Vahto
Tule tutustumaan uuteen materiaaliin, josta voit valmistaa hauskan ja ainutlaatuisen hopeakorun. Opitaan perustekniikat, valmistetaan upea litteä sormus ja saadaan vinkkejä harrastuksen jatkamiseksi. Materiaalit voi ostaa ohjaajalta, Elina Kaarrelalta alkaen 25 €. Hintaan sisältyy 5 euron työvälinemaksu. Käteismaksu.
Ilmoittautuminen www.raisio.fi/topisto
tai opiston toimistoon klo 9 - 15 puh. 434 3612 tai 434 3858.
14.02.2011
Maanantaista 14.2. alkaen on mahdollista päästä bussilla levolantieltä Turkuun kahdeksaksi arkiaamuisin
09.02.2011
Ruskon kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden toiseen kokoukseensa maanantaina 14.2. klo 18.00 alkaen. Kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa.
Valtuuston kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, tervetuloa!
03.02.2011
Turun seudulla kartoitettiin marraskuussa laajalla nettikyselyllä asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä joukkoliikenteestä. Kyselyyn vastattiin kiitettävästi, sillä vastauksia seudun 14 kunnan asukkailta kertyi lähes 2000. Puolet vastauksista saatiin turkulaisilta. Asukasmäärään suhteutettuna aktiivisimpia olivat naantalilaiset, ruskolaiset ja maskulaiset.
01.02.2011
Ruskon nuorisovaltuusto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on edistää nuorten viihtyvyyttä ja hyvinvointia yhteistyössä kunnan muiden toimijoiden kanssa. Ilmoittaudu ehdokkaaksi nyt!
28.01.2011
Tietoa latujen kunnosta päivitetään säännöllisesti
20.01.2011
Hakulomakkeita Merttelän, Hiidenvainion ja Laukolan koulujen 1. luokalle tulevien oppilaiden ilmoittautumista varten on saatavissa koulujen kotisivuilta (www-linkki sivun alaosassa). Samasta osoitteesta löytyy myös hakulomakkeet koulukuljetukseen ja iltapäiväkerhoon.
Ilmoittautumislomakkeita ja hakulomakkeita on saatavissa myös koulutoimistosta, Laukolan koulusta, Jokikummun ja Hiidenvainion päiväkodeista sekä kirjastoista.
18.01.2011
Uusi Ruskon kevät 2011 -esite on ilmestynyt.
17.01.2011
(Ruskon kunta / nuorisopalvelut)
17.01.2011
Ruskon kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 24. tammikuuta klo 18.00 alkaen. Kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa.
Valtuuston kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, tervetuloa!
15.01.2011
Sunnuntaina 16.1.2011 Ruskolla vietetään kunnan omia kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia Ruskon pääkirjastossa
13.01.2011
Turun seudun pk-yrityksillä on ensimmäistä kertaa laajalti mahdollisuus saada valtion tukea investointien toteuttamiseen. Tuen suuruus voi alle 50 henkeä työllistäville yrityksille 20% ja 50-249 henkeä työllistäville yrityksille 10% investoinnin arvonlisäverottomasta hankintamenosta. Tukea on mahdollista saada vuonna 2011 toteutettaviin investointeihin. Tavoitteena on tukea teollisuusyritysten kasvu- ja kansainvälistymishakuista toimintaa ja aktivoida investointien toteutumista muutoin ennustettavissa olevan hankalan vuoden aikana.
12.01.2011
Nuorisotalojen aukioloajat alkuvuonna 2011
11.01.2011
ARA:n vuoden 2011 avustukset ovat tulleet haettavaksi.
07.01.2011
Suojakelistä johtuen Kirkonkylän ja Merttelän koulun luistinkenttiä ei aurata. Luistinkenttien kunnosssapitoa jatketaan pakkasen kiristyessä uudelleen.
05.01.2011
Ruskon pääkirjastosta on nyt lainattavissa kirjastokortilla myös ääniraamattuja ja lumikenkiä.
05.01.2011
Ruskon pääkirjastosta on nyt lainattavissa kirjastokortilla myös ääniraamattuja ja lumikenkiä.
05.01.2011
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyytyväisyyskysely on valmistunut.
Kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan alla olevan linkin kautta!
05.01.2011
Koulumatkatuki maksetaan erillisen hakemuksen mukaan jälkikäteen niille 15-19-vuotiaille lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville seutulipun käyttäjille, jotka eivät saa Kelan koulumatkatukea. Tukea haetaan ensisijaisesti Kelalta, joka maksaa tukea yli 10 km:n matkoille.
01.01.2011
Kunnanvirasto on suljettu perjantaina 7.1.2011.
30.12.2010
Putkiremonttiooppera on turkulaisvoimin toteutettava poikkeuksellinen ooppera, joka saa ensi-iltansa tammikuussa 2011. Poikkeuksellisen siitä tekee muun muassa aihe: se sijoittuu taloyhtiöön, jossa tehdään putkiremonttia. Putkiremontti on mainio aihe modernille oopperalle, jossa korkeakulttuuri kohtaa yleisönsä täysin uudenlaisessa miljöössä, arkisesti ja humoristisesti.
22.12.2010
Kunnanvirasto sulkeutuu torstaina 23.12.2010 klo 14.00.
Kunnanviraston väki hiljenee joulun viettoon.
Toivotamme kaikille kuntalaisille ja yhteistyökumppaneillemme
Rauhallista Joulua 2010!
22.12.2010
Turun kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seudullinen yhteistoiminta käynnistyy 1.1.2011 alkaen. Yhteistoiminnassa ovat mukana: Turku, Raisio, Rusko, Sauvo, Nousiainen, Lieto, Masku, Kaarina, Aura, Naantali, Paimio, Mynämäki ja Länsi-Turunmaa. Sopimuksen mukaisesti asiakkaalla on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa edellä mainituista kunnista. Toimintaperiaatteet ovat seuraavat:
21.12.2010
Rentoa painonhallintaa -kurssi 20.1. - 14.4.2011 (24 t)
Oletko mielestäsi kokeillut jo kaiken saadaksesi lihomisen kierteen katkeamaan ja painon hallintaan?
21.12.2010
Joukkoliikennelain muutoksen johdosta Matkahuollon seutu-, kaupunki- ja työmatkaliput joudutaan päivittämään.
Päivityksestä johtuen 1. tammikuuta 2011 tai eräiden lipputuotteiden osalta 1. helmikuuta 2011 jälkeen tehtävä matkakortin lataus on suoritettava Matkahuollon omassa toimipaikassa.
10.12.2010
Tule kuulemaan joulukuusen tarina!
10.12.2010
Keskitien alla kulkevassa vanhassa vesihuollon runkolinjassa on vuoto. Korjausten vuoksi Keskitiellä on rajoitettu liikenne maanantaihin asti.
09.12.2010
Suomessa siirrytään käyttämään Euroopan yhtenäisen maksualueen SEPA:n mukaisia maksu-liikennekäytäntöjä parin vuoden kuluessa, jolloin myös kotimaista suoraveloitus-järjestelmää korvaava järjestelmä perustuu eLaskuun.
09.12.2010
Suomessa siirrytään käyttämään Euroopan yhtenäisen maksualueen SEPA:n mukaisia maksu-liikennekäytäntöjä parin vuoden kuluessa, jolloin myös kotimaista suoraveloitus-järjestelmää korvaava järjestelmä perustuu eLaskuun.
09.12.2010
Suomessa siirrytään käyttämään Euroopan yhtenäisen maksualueen SEPA:n mukaisia maksu-liikennekäytäntöjä parin vuoden kuluessa, jolloin myös kotimaista suoraveloitus-järjestelmää korvaava järjestelmä perustuu eLaskuun.
03.12.2010
Ruskon kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden kahdeksanteen kokoukseensa maanantaina 13. joulukuuta klo 18.00 alkaen. Kokous pidetään kunnantalon valtuustosalissa.
Valtuuston kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, tervetuloa!
03.12.2010
Ilmoittautuminen Raision työväenopiston tammi- ja helmikuun kursseille on alkanut!
30.11.2010
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 järjestetään Ruskolla juhlat sekä Ruskon kunnanosassa että Vahdolla. Päivän vietto aloitetaan molemmissa kirkoissa klo 10.00 alkavalla jumalanpalveluksella.
Juhlien ohjelmat alla.
TERVETULOA!
23.11.2010
Lasten päivähoidossa on haettavanan LASTENHOITAJAN sijaisuus ajalle 3.1. - 31.5.2011.
09.11.2010
Vastaa Sinäkin koko seutua koskevaan kyselyyn
04.11.2010
Ruskon kunnan kaavoituskatsaus pidetään julkisesti nähtävänä Ruskon kunnanvirastossa ajalla 5.11. - 7.12.2010 kunnanviraston aukioloaikoina.
Kaavoituskatsaus on nähtävillä kunnan internet-sivulla (linkki alla).
02.11.2010
Varsinais-Suomen runoviikon ja Pohjoismaisen kirjastoviikon kunniaksi kirjastolla vietetään nelipäiväistä lukulampun valossa teemaviikkoa. Teemaviikko on osa Turku 2011 - Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta.
30.10.2010
Turun kaupunkiseudun työssäkäyntialueen kuntiin - Aura, Kaarina, Lieto, Länsi-Turunmaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo, Tarvasjoki ja Turku - laaditaan kestävää kehitystä ja alueen vetovoimaisuutta edistävää rakennemallia.
20.10.2010
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 25.10.2010 klo 18.oo alkaen kunnantalolla, valtuustosalissa.
Kokouksessa käsiteltävät asiat:
12.10.2010
Ruskon ja Vahdon neuvoloissa rokotetaan kausi-influenssaa 2010 -2011 vastaan. Lue lisää liitteestä.
08.10.2010
Avustukset eritysryhmien asunto-olojen parantamiseksi ja saman hankkeen korkotukilainat vuodelle 2011 on nyt haettavana.
05.10.2010
Äitienpäiväkunniamerkkejä koskevat esitykset tehdään Lounais-Suomen aluehallintovirastolle 15.11.2010 mennessä.
05.10.2010
Ruskon vesilaitoksen talousveden laatu elo-syyskussa sekä talviuintipaikan uimaveden laatu syyskuussa täyttävät laatuvatimukset ja suositukset.
28.09.2010
Kunnanhallitus on päätöksellään 6.9.2010 § 239 todennut, että vanhaa kunnantaloa voidaan vuokrata myös osissa. Tilojen vuokra on 5,61 e/m2/kk + arvonlisävero 23%.
27.09.2010
Ruskon kunnassa vietetään eläinten viikkoa 4. - 10.10.2010 ja ko. teemaviikon aloittavaa eläinten päivää 4.10.2010.
Eläinten viikko erilaisine teemoineen huomioidaan Ruskon kunnan perusopetus- ja päivähoitopalveluissa sekä luokka- että ryhmäkohtaisesti normaalin päivittäisen työskentelyn ohella. Kirjastoissa on esillä muun muassa eläinaiheista kirjallisuutta.
21.09.2010
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina, syyskuun 27. päivänä 2010 klo 18.00 alkaen kunnantalon valtuustosalissa.
Kokous on avoin kaikille, joten tervetuloa seuraamaan päätöksentekoa!
17.09.2010
Turun Tienoon ilmoituksessa oli valitettavasti päivämäärävirhe. Katkos vedenjakelussa on ensi yönä, perjantain ja lauantain välisenä yönä, klo 02-07.
08.09.2010
Henkilöstökoulutuksesta johtuen Ruskon pääkirjasto suljetaan perjantaina 10.9. poikkeuksellisesti jo klo 12.00.
08.09.2010
Henkilöstökoulutuksesta johtuen Ruskon kunnanvirasto suljetaan perjantaina 10.9. poikkeuksellisesti jo klo 12.00.
02.09.2010
Turun seudun joukkoliikenteen käyttäjille on nyt saatavilla Brahe-reittiopas netissä.
01.09.2010
Vesikatkos 1.9.2010 klo 24 jälkeen Ruskon keskustan eteläpuolisella alueella!
Katkoksen arvioitu kesto noin 5 tuntia!
01.09.2010
Vesikatkos 1.9.2010 klo 24 jälkeen Ruskon keskustan eteläpuolisella alueella!
Katkoksen arvioitu kesto noin 5 tuntia.
30.08.2010
Mukavaa yhdessäoloa, leikkiä lapsiperheille.
25.08.2010
Varsinais-Suomen museopäivää vietetään sunnuntaina 29.8.2010 Ruskon museoissa.
25.08.2010
Ruskon kunnassa on haettavana 10.9.2010, klo 12.00 mennessä nuoriso-ohjaajan määräaikainen toimi, joka alkaisi mahdollisimman pian / sopimuksen mukaan. Työtehtävät painottuvat nuoriso-ohjaajan ja / tai erityisnuoriso-ohjaajan tehtäviin, joihin kuuluvat nuorisotyön kehittäminen ja toteuttaminen sisältäen mm. nuorisotalotoiminnan, tiedottamisen sekä erilaisten tapahtumien ja kerhojen järjestämistä.
24.08.2010
Tarjouskilpailun myötä Päällistönmäen ensimmäiseen vaiheeseen jäi 15 tonttia. Nämä tontit myydään nyt varausjärjestyksessa kiinteään hintaan 32 e/m2.
24.08.2010
Kuukausitiedote ladattavissa
24.08.2010
Uimavesien mikrobiologinen laatu Ruskon kunnan ylläpitämillä uimarannoilla Nummilammella ja Suovasen kuopilla on hyvä ja täyttää uimavedelle asetetut laatuvaatimukset.
19.08.2010
Henkilöstökoulutuksesta johtuen Ruskon kunnanvirasto suljetaan perjantaina 20.8.2010 poikkeuksellisti jo klo 12.30.
18.08.2010
Ruskon pääkirjasto avoinna pe 20.8. klo 9-12.
18.08.2010
Ruskon syksy 2010 esite on valmistunut.
11.08.2010
Opetusohjelma jaetaan opiston toimialueen kotitalouksiin viikolla 32. Poikkeuksena mainoskiellon ilmoittaneet kotitaloudet, jotka jäävät jakelun ulkopuolelle. Jakelun päätyttyä esite on noudettavissa alueen kirjastoista tai opiston toimistosta. Ohjelma on nähtävissä myös internetissä www.raisio.fi/topisto.
Syksyllä alkaville, hitaasti täyttyville kursseille ilmoittaudutaan viimeistään viikkoa ennen kurssin alkamista internetissä osoitteessa www.raisio.fi/topisto > Netti-ilmoittautuminen.
10.08.2010
Noin 3000 asiakasta saa uuden kiinteistöverotuspäätöksen veron laskennassa tapahtuneen virheen vuoksi. Virhe koskee Ruskon kunnassa sijaitsevia kiinteistöjä. Kiinteistölle yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan laskettu vero on liian suuri. Valtaosa uuden päätöksen saavista asiakkaista on Ruskon kunnasta.
09.08.2010
Nyt on jälleen aika lähettää materiaalia Ruskon syksy 2010. Elokuussa koulujen alkaessa ilmestyy Ruskon syksy-esite, johon kootaan syksyn harrastetoimintoja ja tapahtumia kunnan alueella.
06.08.2010
Ruskon kunnassa järjestetään perinteiset Ruskopäivät aikavälillä 19. - 22.8.2010.
01.08.2010
Oppilaiden koulutyö alkaa Ruskon peruskouluissa tiistaina 10.8.2010. Laukolan koulussa klo 9.00 ja muissa kouluissa klo 8.10.
Ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.00.
09.07.2010
Nimittäin Päällistönmäen tontteja. Alueen ensimmäisten tonttien tarjouskilpailun viimeinen jättöhetki on 6.8.2010 klo 13.00. Alueella pidetään esittelykierros 3.8. klo 17.00. Kierros sisältää kävelyä metsässä, joten varusteet sen mukaiset. Kokoontuminen alueen pohjoisosaan nykyiselle bussin kääntöpaikalle.
02.07.2010
Niin kuin Turun Sanomista asti on saanut lukea, on Ruskon nuorison toiminta tällä hetkellä aivan turhan vauhdikasta. Eilen on tuhottu mm. urheilukentän tekonurmi! Tekijöiden nimiä on saatu selville ja asiasta on jätetty poliisitutkinta. Asialla on ollut nuorisoa niin kanta-Ruskon kuin Vahdon kunnanosan alueelta.
30.06.2010
Uimavesien mikrobiologinen laatu kunnan tarjoamilla uimapaikoilla Nummilammella ja Suovasen kuopilla on hyvä ja täyttää uimavedelle asetetut laatuvaatimukset.
30.06.2010
Matonpesumaksut voi maksaa kirjastoihin niiden aukioloaikana.
29.06.2010
Ruskon pääkirjasto on avoinna normaalisti klo 13-19. Lainat voi palauttaa myös Ruskon pääkirjastoon.
24.06.2010
Syksyn ensimmäinen ryhmä järjestetään 6.9. - 17.9.2010 Raisiossa. Seuraava ryhmä on marraskuussa. Maksuttomat starttivalmennusryhmät on tarkoitettu 15 - 25 -vuotiaille ilman opiskelu/työpaikkaa oleville nuorille, joiden kotikunta on Raisio, Naantali, Masku, Nousiainen, Mynämäki tai Rusko.
24.06.2010
Vesijohtoverkoston tarkkailunäytteessä on todettu uudelleen laatusuosituksen ylittävä määrä koliformisia bakteereja. Määrä on kuitenkin pieni eikä aiheuta terveydelle haittaa. Ylityksen johdosta vesilaitos aloittaa kanta-Ruskon verkoston desinfioinnin. Käyttövedessä saattaa loppuviikon ja Juhannuksen aikana maistua kloorin vivahde. Kyseessä on vain maku, joka ei aiheuta terveydelle haittaa.
22.06.2010
Kunnanvaltuuston kokous pidetään ma 28.6. klo 18 alkaen kunnantalossa
18.06.2010
Rakennustarkastaja Niko Paloposken tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla viraston ollessa suljettu. Rakennustarkastaja on lomalla 2.-6.8.2010, jolloin rakennustarkastukseen liittyviä tehtäviä hoitaa vt. tekninen johtaja Kimmo Niemi. Rakennuslupia ei yllämainittuina aikoina myönnetä. Yhteystiedot: Niko Paloposki, puh. (02) 4393 552, s-posti niko.paloposki@rusko.fi, Kimmo Niemi, puh. (02) 4393 561, s-posti kimmo.niemi@rusko.fi.
Päivystävät päiväkodit: Päiväpirtti, Tuuliviiri ja Jokikumpu. Akuuteissa tilanteissa voi ottaa yhteyttä päivähoidon johtajaan, puh.050 5651 938.
10.06.2010
Maanrakennus ja Kuljetus Nylund Oy aloittaa kesäkuun lopulla Päällistönmäen kunnallistekniikan rakentamisen. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen aloitetaan rakentamalla Päällistönmäentie alueen läpi Kaharintieltä kohti Ohjaluodontietä.
08.06.2010
Käyttövedessä saattaa maistua kloorin vivahde. Kyseessä on vain maku, joka ei aiheuta terveydelle haittaa.
02.06.2010
Kesäisiä maalauksia ja ikonitaidetta
01.06.2010
Vesijohtoverkoston desinfiointi on saatu päätökseen ja verkosto on todettu puhtaaksi. Kloorin vivahde poistuu käytön myötä verkostosta nopeasti.
01.06.2010
Kunnanvaltuuston kokous pidetään valtuustosalissa maanantaina 7.6.2010 klo 18.00 alkaen.
Valtuuston kokous on avoin kaikille kuntalaisille!
28.05.2010
Vesijohtoverkoston huuhtelun (27.5.2010) jälkeen otetussa näytteessä on edelleen todettu laatusuosituksen ylittävä määrä koliformisia bakteereja. Määrä on kuitenkin pieni eikä aiheuta terveydelle haittaa. Ylityksen johdosta vesilaitos aloittaa kanta-Ruskon verkoston desinfioinnin. Käyttövedessä saattaa viikonlopun aikana maistua kloorin vivahde. Kyseessä on vain maku, joka ei aiheuta terveydelle haittaa.
27.05.2010
Vanha epäkuntoinen kiinteistötraktori lisälaitteineen myydään tarjouksien perusteella. Suljetussa kirjekuoressa toimitetut tarjoukset tulee toimittaa 10.6.2010 klo 13.00 mennessä. Kuoreen merkintä: kiinteistötraktori. Traktori nähtävänä kunnanvarastolla (Vanhatie 11) ma 7.6.2010 klo 14-15.
26.05.2010
Hakemukset Ruskon kunnan sisäliikuntapaikoille kaudelle 2010 - 2011 30.6.2010 mennessä osoitteella:
Ruskotalo
Talkootie 3
21290 Rusko
tai sähköpostilla osoitteeseen
seppo.viherkoski@dnainternet.net
26.05.2010
Ruskon kunnanosan verkostovedestä 25.5.2010 otetussa näytteessä on todettu laatusuosituksen ylittävä määrä koliformisia bakteereja. Määrä on kuitenkin pieni eikä aiheuta terveydelle haittaa. Ylityksen johdosta vesilaitos suorittaa verkoston huuhtelua eripuolilla kuntaa to 27.5.2010 klo 7.00 eteenpäin, jonka jälkeen otetaan uusintanäytteet.
24.05.2010
Ketolanpellon kerrostalotyömaalla suoritetaan räjäytystöitä seuraavan parin viikon (24.5.-4.6) aikana. Liikenne Ohjaluodontiellä joudutaan ajoittain pysäyttämään. Samoin kääntyvä liikenne Vahdontieltä Ohjaluodontielle. Pysäytykset kestävät vain muutaman minuutin kerrallaan.
17.05.2010
Ohjelmassa Perennojen vaihtoa, Raision luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakuvausta ja Ari Karhilahden alustama luontoilta jossa hän myös vastaa yleisön kysymyksiin.
11.05.2010
Ympäristöauto noutaa kotitalouksien ongelmajätteet, kuten maalit, liuottimet, jäteöljy, akut, loistelamput
(Huom! Ei sähkö- ja elektroniikkaromua, esim jääkaapit) maanantaina 24.5.2010, mukana jäteneuvoja
11.05.2010
Ruskolla toimii kaksi kesäkerhoa 7. - 24.6.2010 välisenä aikana. Ruskon kunnanosassa kesäkerho toimii Hiidenvainion koululla ja Vahdon kunnanosassa Vahdon MLL:n Lastentalolla. Kesäkerhossa tarjotaan mukavaa kesäistä toimintaa yhdessä muiden lasten seurassa koulutettujen ohjaajien valvonnassa. Kesäkerhojen ohjelmassa on mm. pelejä, leikkejä, askartelua ja liikuntaa.
04.05.2010
Ruskon kaavoitus- ja rakennuslautakunta suorittaa toukokuun kokouksen ohessa rakennusjärjestyksen 3.3 §:n mukaisen ympäristökatselmuksen.
04.05.2010
Ruskon kesä 2010 esite on valmistunut.
04.05.2010
Tuottajayhteisöjen järjestämä sähkölaitteiden ja akkujen keräys Ruskolla 18.5.2010 klo 16 - 17 osoitteessa Vanhatie 11.
03.05.2010
Ruskon kesä 2010 esite on nyt valmistunut.
29.04.2010
Lasten päivähoidossa on haettavana lastentarhanopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.8.2010 alkaen.
22.04.2010
Yrityspalvelukeskus Potkuri ja Ruskon kunta
järjestävät infotilaisuuden torstaina 29.4.2010
yritystoiminnan kehittämistä harkitseville yrityksille.
20.04.2010
Raision työväenopiston Ruskon maalauspiirin näyttely 19.4.-10.5.2010
20.04.2010
Ruskon kunnanvaltuuston vuoden 2010 kolmas kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 26. 4.2010 klo 18.00 alkaen.
14.04.2010
Ruskon ja Paattisten kansallinen veteraanipäivä tiistaina 27.4.2010 Ruskotalolla.
14.04.2010
Ruskon kunnan opetuspalveluissa on avoimena alla olevan ilmoituksen mukaiset virat ja toimet.
Hakemukset tulee toimittaa kirjallisesti osoitteella: Ruskon kunta / Koulutoimisto, Talkootie 3, 21290 Rusko. Hakemukseen liitteiksi ansioluettelo sekä jäljennökset opinto- ja työtodistuksista. Emme palauta hakemuksia ja niiden liitteitä.
Hakuaika päättyy perjantaina 23.4.2010 klo 12.00.
13.04.2010
Ruskon kunta pyytää tarjousta musiikinopetuksen järjestämisestä ruskolaisille opiskelijoille. Sopimuksen voimassaoloaika on 2 vuotta (1.8.2010 - 31.7.2012). Musiikinopetusta tulee antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Opetus sisältää soitonopetuksen, yhteissoiton, teoriaopetuksen sekä tutkinnot. Opetuskielinä ovat ainakin suomi, ruotsi ja englanti.
12.04.2010
Lasten päivähoidossa on haettavana lastentarhanopettajan vuorotteluvapaasijaisuus ajalle 1.8.2010 - 31.5.2011.
Hakuaika 30.4.2010 klo 14.00 saakka.
09.04.2010
Huomio asiakkaat!
09.04.2010
Huomio asiakkaat!
07.04.2010
Perinteinen metalliromun keräystempaus alkaa taas kesäkuussa. Lavat ovat keräyspaikoilla 5 päivää.
Lavat Ruskolla keskiviikosta 9.6.2010 klo 12 maanantaihin 14.6.2010 klo 12 asti; toinen lava Vahdon alueella, Puhdistamontiellä ja toinen Ruskon keskustassa, nuorisotalon edustalla Vanhatiellä.
07.04.2010
Kesätyöpaikkojen arvonta tapahtuu tänä vuonna nuorisovaltuuston järjestämässä tilaisuudessa.
01.04.2010
Kotitalouden sähkönkulutus aisoihin.
01.04.2010
Lasten päivähoidossa on haettavana päiväkodin johtajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.8.2010 lukien. Hakuaika toimeen päättyy 16.4.2010 klo 14.00
31.03.2010
Ruskon kunnan kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta julistaa haettaviksi vuoden 2010 avustukset liittyen kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja muuhun yhdistystoimintaan. Kaikki jaettavat avustukset ovat yleisavustuksia.
30.03.2010
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaan rokotuksia sikainfuenssaa vastaan jatketaan 31.5.2010 saakka.
29.03.2010
Lähteenmäen alueella on tämän päivän ja mahdollisesti vielä huomisen aikana vedenjakelukatkoksia kunnossapitotyöstä johtuen.
29.03.2010
Ruskon kunnan puolesta kootaan kaikki kunnan alueella tapahtuvat kesätoiminnot yhteiseen esitteeseen. Esitteeseen on mahdollista saada yhdistysten tai järjestöjen touko-elokuussa järjestämät retket, teatteriesitykset tai muut kesäriennot kohderyhmästä riippumatta.
26.03.2010
Kunnan vesijohtoverkostossa on havaittu vedenpaineen laskua etenkin Hujalan alueella!
**Vika saatu korjattu pe-la välisenä yönä.**
23.03.2010
Julistamme teknisen johtajan viran haettavaksi 30.4.2010 klo 14.00 mennessä.
19.03.2010
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 29.3.2010 klo 18.00 alkaen.
Kokous on kaikille kuntalaisille avoin, tervetuloa!
18.03.2010
Päiväkotipaikat (kokopäivä-, osapäivä ja vuorohoitopaikat) 1 - 6-vuotiaille sekä perhepäivähoito/ryhmäperhepäivähoitopaikat (koko- ja osapäivähoitopaikat) 1 - 4-vuotiaille haettavanan 26.3.2010 mennessä.
16.03.2010
Taidetta ja postimerkkeilyä
15.03.2010
Ruskon kunnassa järjestetään esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna koko ikäluokalle lukuvuonna 2010 - 2011.
15.03.2010
Ympäristöauto noutaa kotitalouksien ongelmajätteet, kuten maalit, liuottimet, jäteöljy, akut, loistelamput.
Huom! Ei sähkö- ja elektroniikkaromua (esim jääkaapit). Lauantaina 20.3.2010, mukana öljyauto.
11.03.2010
Ruskon kunta hakee toimijaa jatkamaan ja kehittämään Vahdon seurantalon toimintaa. Kyseeseen voi tulla yhteisö, yritys tai yksityinen henkilö.
04.03.2010
RUSKOLAINEN nuori, jos olet syntynyt 1.1.1992 - 31.12.1994 välisenä aikana,voit hakea joko kunnan kesätyöpaikkaa tai tukea kesätyöpaikallesi. Kunnan tarjoamaa työtä hakiessasi valitse YKSI vaihtoehto tarjotuista kohteista.
01.03.2010
Kuntalaisia muistutetaan siitä, että kiinteistön omistaja tai haltija vastaa omalla kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisen lisäksi myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.
01.03.2010
Hakuaika 15.-31.3.2010.
22.02.2010
Avustuksella tuetaan mm. pientalossa tehtäviä energiataloutta parantavia toimenpiteitä, vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaustöitä ja suunnitellun korjaustoiminnan edistämistä.
22.02.2010
Avustuksen kohteena voi olla parannus- tai korjaustoimenpide vähintään 2 asuinhuoneistoa käsittävässä, ympärivuotisessa asuinkäytössä olevassa asuinrakennuksessa sekä rakennukseen liittyvässä yhteistilassa.
18.02.2010
Ruskon kunnassa järjestetään la 13.3.2010 Talvisodan päättymisen 70-vuotisjuhlatilaisuus klo 14.00 alkaen. Ks. tarkempi ohjelma.
08.02.2010
Tänään saattaa vedensaannissa olla lyhyt katkos klo 15-16 Jokikummun palvelutalon lähialueella.
26.01.2010
Kanta-Ruskon alueella on suuri vesijohtovuoto, jota ei ole vielä pystytty paikantamaan. Jos havaitset vesivuodon tai vettä maastossa, ilmoita siitä ensi tilassa kunnan teknisiin palveluihin, puh. 050 565 1924
25.01.2010
Lasten päivähoidossa on haettavana lastenhoitajan sijaisuus ajalle 1.3. - 31.5.2010 esiopetusyksikössä.
25.01.2010
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 1. päivänä helmikuuta 2010 klo 18.00 alkaen.
21.01.2010
Ruskon kunta / kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta julistaa haettaviksi urheilijoiden urheilustipendit vuoden 2009 menestyksekkäistä suorituksista.
20.01.2010
Sikainfluenssaepidemian huippu on ohi koko maassa. Tartuntoja esiintyy kuitenkin vielä kevääseen saakka ja sikainfluenssan aiheuttama toinen epidemia-aalto on todennäköinen jo kevään kuluessa, jos rokotuskattavuus jää alhaiseksi.
19.01.2010
Raision Työväenopisto järjestää Ruskolla Espanjan alkeet ja Pajunpunonta-kurssit.
19.01.2010
Hakulomakkeita Merttelän, Hiidenvainion ja Laukolan koulujen 1. luokalle tulevien oppilaiden ilmoittautumista varten on saatavissa koulujen kotisivuilta osoitteesta http://koulu.rusko.fi.
Samasta osoitteesta löytyy myös hakulomakkeet koulukuljetukseen ja iltapäiväkerhoon.
18.01.2010
Ruskon nuorisopalveluista on valmistunut esite. Tulosta se itsellesi tai kaverillesi.
07.01.2010
Koulumatkatuki maksetaan erillisen hakemuksen mukaan jälkikäteen niille 15 - 19 -vuotiaille lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville seutulipun käyttäjille, jotka eivät saa Kelan koulumatkatukea.
29.12.2009
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2009 Ruskon kunnan vuoden 2010 talousarvion ja vuosien 2011-2012 taloussuunnitelman.
18.12.2009
Vuoden 2009 hakuaikaa on jatkettu. Suhdanneluonteisia avustuksia (10 %) kerros- ja rivitalojen korjauksiin voi hakea korjattavan kohteen sijaintikunnasta. Hakijana on kerros- tai rivitalon (vähintään 2 asuntoa) omistava yhteisö.
17.12.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana lastentarhanopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.2.2010 alkaen
03.12.2009
CO2 -raportin avulla voidaan viikoittain seurata Ruskon asukkaiden aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.
02.12.2009
Turun seudun asukkaiden käsityksiä elämänlaadusta, asumismieltymyksistä, liikkumisesta ja palveluista kartoitetaan marras-joulukuussa internet-kyselyllä. Kyselyyn voivat vastata kaikki seudun asukkaat, mutta erityisesti se on kohdennettu maaseudun ja kaupungin raja-alueille.
25.11.2009
Talvisota -näyttelyn ensimmäinen päivä maanantaina 30.11.
19.11.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana
päiväkodin johtajan sijaisuus ajalle 21.12.2009 - 31.5.2010.
19.11.2009
Ruskolla toteutettiin syksyllä asukastyytyväisyyskysely. Kyselyn tulokset ovat nähtävissä alla olevasta linkistä.
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
18.11.2009
Aloitekanava.fi-palvelu (www.aloitekanava.fi) toimii nuorten omana vaikuttamiskanavana sekä kunnan eri toimijoiden välineenä kuulla nuoria. Nuorisolain (2006) 8 § mukaan lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn ja oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Aloitekanava vastaa erinomaisesti näihin nuorisolain asettamiin vaatimuksiin. Palvelu toteuttaa Valtioneuvoston hyväksymän Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2007?2011 tavoitteita.
18.11.2009
Aloitekanava.fi-palvelu (www.aloitekanava.fi) toimii nuorten omana vaikuttamiskanavana sekä kunnan eri toimijoiden välineenä kuulla nuoria. Nuorisolain (2006) 8 § mukaan lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn ja oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Aloitekanava vastaa erinomaisesti näihin nuorisolain asettamiin vaatimuksiin. Palvelu toteuttaa Valtioneuvoston hyväksymän Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2007?2011 tavoitteita.
10.11.2009
Kuntalaiskysely tulostettavissa alla olevasta linkistä.
04.11.2009
Nuorisovaltuusto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on toimia koko Ruskon nuorten äänenä kunnassa tapahtuvassa päätöksenteossa. Nuorisovaltuuston kautta on mahdollisuus vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin ja täten olla tekemässä Ruskosta entistä enemmän myös nuorten kuntaa. Parhaimmillaan nuorisovaltuusto toimii kunnassa nuorten äänitorvena, jota päättäjät kuuntelevat. Nuorisovaltuusto voi myös suunnitella ja järjestää toimintaa ja tapahtumia nuorille yhdessä kunnan nuorisotoimen kanssa. Toiminta nuorisovaltuustossa on nuorisolähtöistä. Nuorisovaltuuston toiminnan määrittävät nuoret, eivät aikuiset.
28.10.2009
on uusi päivitetty tiedote luettavissa kohdassa TERVEYS
28.10.2009
Päivitetty tiedote Ruskon ja Vahdon terveysasemien toiminnasta on luettavissa kohdasta TERVEYS
23.10.2009
Ympäristöauto noutaa kotitalouksien ongelmajätteet, kuten maalit, liuottimet, jäteöljy, akut, loistelamput.
02.10.2009
Kyselyn vastaamisaikaa on jatkettu 9.10. saakka. Nyt on siis hyvä mahdollisuus vaikuttaa Ruskon kunnan palvelujen tasoon tulevaisuudessa!
30.09.2009
Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta järjestää keskiviikkona 14.10.2009 klo 18.00 - 20.00 seminaariluonteisen tilaisuuden Hiidenvainion koulun liikuntasalissa.
28.09.2009
Valtuuston 31.8.2009 § 54 hyväksymät uudet maksuperusteet astuvat voimaan 1.10.2009.
28.09.2009
Lajitellut kuorma-autokuormat risuja ja oksia, kantoja tai puhdasta puujätettä otetaan nyt vastaan maksutta TSJ:n jäteasemilla. Näistä kuormista ei myöskään veloiteta punnitusmaksua.
15.09.2009
Syksyn saapuessa suljetaan sekä Ruskon keskustassa sijaitseva että Vahdon puhdistamon lähellä oleva matonpesupaikka tiistaina 15.9.2009.
14.09.2009
Ruskon kunta tekee palvelutyytyväisyyskyselyä kuntalaisten mielipiteistä ja tyytyväisyydestä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä teknisiin palveluihin.
14.09.2009
AVANTOUINTI
talvikaudella 2009-2010 ruskolaisille
alkaa la 19.9.2009 Nummilammella.
14.09.2009
AVANTOUINTI
talvikaudella 2009-2010 ruskolaisille
alkaa la 19.9.08 Nummilammella.
Sauna lämmin
la 13-17 ja ke 17-20
Kertamaksu 2 €
Kausimaksu:
1 kerta/viikko 20 €
2 kertaa/viikko 30 €
Tiedustelut: Kesäläinen p. 050-3040799
Tervetuloa rohkeasti mukaan
uudet ja vanhat harrastajat!
01.09.2009
Täydennämme sijaislistaamme: ota yhteyttä, mikäli olet käytettävissä lyhytaikaisissa sijaistarpeissa nopeallakin varoitusajalla.
01.09.2009
Ruskon kunnanvirasto on suljettu keskiviikkona 2.9.2009 klo 12.00 alkaen.
25.08.2009
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 31.8.2009 klo 18.00 alkaen.
25.08.2009
Uimavesien mikrobiologinen laatu on hyvä ja täyttää uimavedelle asetetut laatuvaatimukset.
17.08.2009
Ruskon syksy 2009 esitteeseen on pyritty kokoamaan mahdollisimman paljon kuntalaisille suunnattuja syksyn harrastetoimintoja ja tapahtumia. Esite on luettavissa paperiversiona nuorisotaloilla, kirjastoissa sekä kunnantalolla.
14.08.2009
Ympäristöauto Yrjö kiertää Ruskolla maanantaina 17.8.2009.
13.08.2009
Mikäli epäilet sairastavasi A(H1N1)-influenssaa, ota puhelimitse yhteys omalle terveysasemallesi.
10.08.2009
Tietoja lääkärin vastaanotoista, reseptien uusinnasta, laboratoriosta, neuvoloista, terveydenhoitajan avovastaanotosta ja hammashoitoloista
04.08.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana LASTENHOITAJAN sijaisuus ajalle 24.8.2009 - 31.5.2010 esiopetusyksikössä. Tehtäväkohtainen peruspalkka on 1826,84 €/kk.
22.07.2009
Elokuussa koulujen alkaessa ilmestyy Ruskon syksy-tiedote, johon kootaan syksyn harrastetoimintoja ja tapahtumia kunnan alueella.
14.07.2009
Vanhatie on kunnantalon ja apteekin kohdalta suljettu liikenteeltä kumpaankin suuntaan pe 17.7 - ke 22.7.2009 välisenä aikana. Kulku seurakuntatalolle ja Maununtuvalle tapahtuu Ristimäentien kautta merkittyä kiertotietä pitkin. Keskitieltä pääsee kääntymään Vanhatielle terveyskeskukseen päin. Välttäkää liikennettä Keskitiellä 22.7. saakka.
Ruskon kunta
Tekniset palvelut
09.07.2009
Keskitiellä on 9.7-13.7.2009 välisenä aikana liikenne sallittu vain Vahdontieltä kunnantalolle ja Maununtuvalle päin. Keskitieltä ei saa kääntyä terveyskeskukseen päin. Kunnantalolta ja Maununtuvalta poistuminen tapahtuu kiertotietä pitkin, Maununtuvan ja Maununkodin ohitse Ristimäentielle. Kiertotie on merkitty.
30.06.2009
Teknisillä palveluilla on haettavana kaksi laitoshuoltajan sijaisuutta.
26.06.2009
Ruskon kunnanvirasto on suljettu 29.6.2009 lähtien ja palvelemme jälleen maanantaista 26.7.2009 alkaen
23.06.2009
Ruskotalon, liikuntasalien, urheilukenttien, opetus-, kirjasto-, nuoriso- ja muiden vapaa-aikapalveluiden tilavuokrat on tarkistettu.
17.06.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 10.8.2009 - 31.8.2011.
16.06.2009
Ruskon kulttuuritoimi järjestää matkan Rymättylän kesäteatteriin.
Hurmaavan hauska koko perheen komedia
Hurmuri tuli taloon
16.06.2009
Kunnanvirasto on avoinna
tiistaina 16.6. klo 8.30 - 17.00,
keskiviikkona 17.6. klo 8.30 - 15.30 ja
torstaina 18.6. klo 8.30 - 14.00
Aurinkoista juhannusta!
02.06.2009
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 8. päivänä kesäkuuta 2009 klo 18.00 alkaen
29.05.2009
Ruskon kunta / opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta järjestää tarjouskilpailun koskien ateriapalveluiden kuljettamista Ruskon kunnanosan yksiköiden välillä 1.8.2009 - 31.7.2011 välisenä aikana. Kunta varaa mahdollisuuden neuvotella samansisältöisen kahden vuoden jatkossopimuksen tämän tarjouskilpailun voittajan kanssa ilman uutta tarjouskilpailua.
28.05.2009
Ruskon kunnassa on haettavana 12.6.2009, klo 12.00 mennessä koulupsykologin toistaiseksi voimassa oleva virka, joka alkaa 1.8.2009. Kelpoisuusehtona on laillistetun psykologin pätevyys.
28.05.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana
kaksi LASTENHOITAJAN toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta 1.8.2009 alkaen.
27.05.2009
Matonpesupaikat ovat nyt käytössä:
Ruskolla Hiidenvainion koulun vieressä Kuppikiventiellä ja Vahdolla Puhdistamontiellä.
22.05.2009
Yrjö-ympäristöauto noutaa kotitalouksien ongelmajätteet 25.5.2009 Ruskolla
19.05.2009
yli 5-vuotiaille ruskolaisille lapsille
Uintikeskus Ulpukassa Raisiossa
22.6. - 26.6.2009
19.05.2009
yli 5-vuotiaille ruskolaisille lapsille
Uintikeskus Ulpukassa Raisiossa
22.6. - 26.6.2009
18.05.2009
Ruskon kunnanvirasto on suljettu helatorstain jälkeisenä perjantaina eli 22.5.2009.
Tiistaina 19.5.2009 palvelemme klo 17.00 asti.
13.05.2009
Hakemukset Ruskon kunnan sisäliikuntapaikoille kaudelle 2009 - 2010 on toimitettava 30.6.2009 mennessä.
13.05.2009
Hakemukset Ruskon kunnan sisäliikuntapaikoille kaudelle 2009 - 2010 on toimitettava 30.6.2009 mennessä
13.05.2009
Hakemukset Ruskon kunnan sisäliikuntapaikoille kaudelle 2009 - 2010 tulee jättää 30.6.2009 mennessä!
11.05.2009
Ruskon kunnan Vahdon kunnanosan nuorisotalo on suljettuna 8. - 24.5.2009 välisen ajan.
04.05.2009
Europarlamenttivaalit järjestetään sunnuntaina 7.6.2009.
Ennakkoäänestys kotimaassa 27.-30.5.2009 ja 1.- 2.6.2009 ja ulkomailla 27.-30.5.2009
Ennakkoäänestystä ei toimiteta helluntaipäivänä sunnuntaina 31.5.2009.
04.05.2009
Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluissa on avoinna seuraavat virat ja toimi.
04.05.2009
Lastenhoitajan sijaisuus ja lastenhoitajan vuorotteluvapaasijaisuus haettavana
29.04.2009
Ruskon kaavoitus- ja rakennuslautakunta suorittaa toukokuun kokouksen ohessa rakennusjärjestyksen 3.3 §:n mukaisen ympäristökatselmuksen.
29.04.2009
Ruskon nuorisotoimi järjestää Rymättylässä 24.-26.6. leirin ensi syksynä seiskaluokan Maunun koulussa aloittaville ruskolaisille nuorille.
28.04.2009
Perinteinen perennojen vaihtopäivä on tänä keväänä torstaina 14.5.2009 Ruskon pääkirjaston takaosassa.
28.04.2009
Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta pyytää tarjousta pesulapalveluista kaksivuotiskaudelle 1.8.2009 -31.7.2011 koskien päivähoitopalveluiden ja Ruskotalon pyykinhuoltoa.
21.04.2009
Maanäyttö- ja rakennuslain 200 §:n 2 momentin perusteella ilmoitetaan, että
Ruskon kunnanvaltuusto on kokouksessaan 30.3.2009 § 15 hyväksynyt Päällistönmäen asemakaavan.
21.04.2009
Valtuuston kokous pidetään kunnantalossa maanantaina 27. päivänä huhtikuuta 2009 klo 18.00 alkaen.
16.04.2009
Raision työväenopiston kevätnäyttelyitä Ruskon kunnassa:
14.04.2009
Ruskon ja Paattisten kansallinen veteraanipäivä maanantaina 27.4.2009 Vahdon seurakuntatalolla
07.04.2009
Rusko on kasvava, nykyaikainen ja taloudellisesti vakavarainen kunta Varsinais-Suomessa, 10 kilometrin päässä Turusta. Asukkaita Ruskolla on noin 5800.
Hallintojohtajamme jatkaessa edelleen vs. kunnanjohtajan tehtävien hoitamista julistamme haettavaksi hallintojohtajan viransijaisuuden ajalle 1.5. 2009 - 31.7.2010.
03.04.2009
Salivuorojen hakuaika on herättänyt jonkin verran tiedusteluita johtuen entisen Ruskon ja Vahdon kuntien käytäntöjen eroavaisuudesta.
02.04.2009
Ruskon kunnan kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta julistaa haettaviksi vuoden 2009 avustukset liittyen kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimintaan.
01.04.2009
Lumen sulaessa hyvää vauhtia on taas se aika vuodesta, että haetaan yksityistieavustuksia.
27.03.2009
Ruskon kunta järjestää tarjouskilpailun koskien perusopetuksen koululaiskuljetusten toteuttamista 18.8.2009 - 3.6.2011 välisenä aikana.
23.03.2009
Keväällä 2008 järjestettiin vanhojen kuntien alueella yhtenevä palvelutyytyväisyyskysely yhdyskuntateknisistä palveluista.
20.03.2009
Ruskon kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnantalossa
maanantaina 30. päivänä maaliskuuta 2009 klo 18.00 alkaen.
20.03.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 22.4. - 18.6.2009.
20.03.2009
Ruskon kunta järjestää tarjouskilpailun koskien aamu- ja iltapäivätoiminnan tai pelkän iltapäivätoiminnan toteuttamista Vahdon kunnanosan alueella 18.8.2009 - 31.5.2011 välisenä aikana.
19.03.2009
Ketolanpellon asemakaavaehdotus julkisesti nähtävänä Ruskon kunnanvirastossa 20.3. - 20.4.2009 välisen ajan.
18.03.2009
Ruskon kunnan rakennusjärjestyksen uudistamistyö on tullut vireille. Uudistamistyötä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jotta kaikki osalliset olisivat tietoisia työn etenemisestä sekä mahdollisuuksista vaikuttaa.
18.03.2009
Eduskunta on hyväksynyt 6.3.2009 suhdanneluonteisista korjausavustuksista annettavan lain sisällön. Kyseiset avustukset on kohdistettu kerros- ja rivitalojen korjauksia varten.
18.03.2009
Eduskunta on hyväksynyt 11.3.2009 vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annettavan lain. Tuen hakumenettely toteutetaan jatkuvana.
16.03.2009
TSJ järjestää kevään 2009 aikana pientaloasukkailta kertyvien kaatopaikkajätteiden keräyskokeilun.
16.03.2009
Ruskon kunnassa järjestetään esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna koko ikäluokalle.
Esiopetusta järjestetään osana päivähoitotoimintaa opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alaisena toimintana.
16.03.2009
TSJ järjestää kevään 2009 aikana pientaloasukkailta kertyvien kaatopaikkajätteiden keräyskokeilun.
Lisätietoja ja aikataulu alla!
16.03.2009
PÄIVÄKOTI
- kokopäivähoitopaikat 1-6 -vuotiaille
- osapäivähoitopaikat 1-6 -vuotiaille
- vuorohoitopaikat
PERHEPÄIVÄHOITO/RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO
- kokopäivähoitopaikat 1-4 -vuotiaille
- osapäivähoitopaikat 1-4 -vuotiaille
Tarkempia tietoja hoitopaikoista: www.rusko.fi
13.03.2009
Ruskon kunta / opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta järjestää tarjouskilpailun koskien ruokapalvelun tuottamista koululaisille, päiväkotilapsille ja vanhusten palvelukeskuksen asukkaille Vahdon kunnanosan alueella 1.6.2009 - 31.5.2011 välisenä aikana.
Tarjous tulee tehdä tarjouspyyntöasiakirjan ja sen liitteiden mukaisesti. Tarjoukset tulee toimittaa kirjallisesti suljetussa kirjekuoressa (hintatiedot vielä omaan suljettuun kuoreensa) 24.4.2009 klo 12.00 mennessä osoitteeseen Ruskon kunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Vanhatie 5, 21290 Rusko. Kuoreen on merkittävä tunnus: ruokapalvelu.
12.03.2009
Ympäristöauto noutaa kotitalouksien ongelmajätteet, kuten maalit, liuottimet, jäteöljy, akut ja loistelamput.
Huom! Ei sähkö- ja elektroniikkaromua (esim. jääkaapit)
05.03.2009
Ruskon kirjasto- ja vapaa-aikalautakunnan kokous torstaina 12.3.2009 klo 18.00 alkaen Ruskon nuorisotalolla.
05.03.2009
Ruskon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokous keskiviikkona 11.3.2009 klo 18.00 alkaen Maunun koululla.
04.03.2009
Raakaveden laatu on normaali kaikilla vedenottamoilla.
03.03.2009
Ruskon kunnan kesäkerho toimii Hiidenvainion koululla 1.-18.6.2009 (viikot 23-25). Retkeilyyn ja ulkoiluun käytämme lähialueen luontoa ja liikuntapaikkoja.
Kesäkerho on avoinna joka arkipäivä ma-pe klo 8.00-16.00. (juhannusviikkona ma-to)
27.02.2009
Ruskolainen nuori: jos olet syntynyt 1.1.1991 - 31.12.1993 välisenä aikana, voit hakea joko kunnan kesätyöpaikkaa tai tukea kesätyöpaikallesi.
27.02.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana LASTENHOITAJAN vuorotteluvapaasijaisuus ajalle 16.3. - 13.6.2009.
17.02.2009
Valtuuston vuoden ensimmäinen kokous pidetään valtuustosalissa maanantaina 23.2.2009 alkaen klo 18.00. Valtuuston kokous on avoin yleisölle.
04.02.2009
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on julkistanut haettavaksi vuoden 2009 korjaus- ja energia-avustukset.
02.02.2009
Kirjaston avajaiset ja Ruskon kulttuuripäivä maanantaina 9.2.2009 klo 13 - 20.
29.01.2009
Lasten päivähoidossa on haettavana
lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 20.3. - 31.5.2009. Perhepäivähoitajan määräaikainen toimi, sekä lyhytaikaisia sijaisuuksia eri työtehtävissä.
23.01.2009
Yhteystietojen päivitystä kaivataan.
19.01.2009
Ruskon kunta / kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta julistaa haettaviksi urheilijoiden, jotka viime vuonna (vuosi 2008) olivat vielä vahtolaisia, urheilustipendit vuoden 2008 menestyksekkäistä suorituksista.
18.01.2009
Ilmoittautumiset Ruskon peruskouluihin 22.1.2009 mennessä
09.01.2009
Koulumatkatuki maksetaan erillisen hakemuksen mukaan jälkikäteen niille 15 -19 -vuotiaille lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville seutulipun käyttäjille, jotka eivät saa Kelan koulumatkatukea.
01.01.2009
Vahdon kunnan kotisivuista päivitetään laajentuneen Ruskon kunnan kotisivut. Päivitys saadaan kokonaan toimivaksi 2.1.2009 aikana. Siihen saakka sivujen tiedot saattavat olla puutteelliset.
02.12.2008
Laajentuvassa Ruskon kunnassa on seitsemän täysin samaa tienimeä. Nämä joudutaan muuttamaan, samoin Vahdontien numerointi joudutaan kääntämään nykyiseltä Vahdon/Ruskon rajalta jatkuvaksi. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2009.
31.10.2008
Ruskon kunnallisvaalien 2008 tulokset.
28.10.2008
Pointti sivusto on nyt julkaistu ja se toimii osoitteessa www.pointti.info.
11.06.2008
Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry, paikallisine jäsenyhdistyksineen, on julkistanut tänään uuden internet-sivuston, jossa on ohjeita kiinteistön jätevesijärjestelmän valintaan haja-asutusalueella.
03.04.2008
Väestöhälyttimien kuukausittainen koesoitto aloitetaan Varsinais-Suomen alueella 7.4.2008.