Ruskon kunta
Vanhatie 5 (Pl 69)
21290 RUSKO
Puh: +358 2 4393 511
Fax: +358 2 4393 533
Email: rusko(at)rusko.fi
www.rusko.fi
Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja Arto Oikarinen
puh (02) 4393 520, gsm 050 565 1920
Kunnanjohtajan huhtikuun katsaus
Vuoden ensimmäinen neljännes on takana. Olemme saaneet nauttia oikeasta talvesta ja hyvistä hiihtokeleistä tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin. Nyt tuntuu, että kevät keikkuen tulevi. Mutta varmaa on, että tänäkin vuonna saamme nauttia ihanasta keväästä ja toivottavasti myös lämpimästä kesästä. Loppukevät ja alkukesä ovat parasta vuodenaikaa, koska silloin luonto herää ja meidät ympäröi ihana vihreys sekä alkukesän kukkaloisto.
Kuntien talvi ja alkukevät ovat menneet valtakunnallisen kuntauudistuksen pyörteissä. Tuntuu siltä, että kaikki muu toiminta on jäänyt uudistuksen varjoon. Kuntien on pitänyt valmistella nopeassa aikataulussa vastaus valtiovarainministeriön varsin radikaaliin kuntauudistusehdotukseen. Ruskolla päädyttiin tekemään kuntalaiskysely, jotta kunnan lausunto pohjautuisi kuntalaisten todelliseen tahtoon. Kyselyn vastausprosentti oli yllättävän korkea. Ainakin minut yllätti yli 75 prosentin aktiivisuus. Kyselyn tulosta voidaan pitää luotettava, sillä vastauksia annettiin yli 3200. Vastaajista 93 prosenttia kannatti kunnan itsenäisyyden säilyttämistä, joten se antaa kunnan päättäjille vahvan pohjan jatkaa työtä itsenäisen Ruskon puolesta.
Ruskon kunnan lausunnossa todetaan, että kunta haluaa jatkaa edelleen itsenäisenä kuntana, mutta on valmis yhteistyöhön muiden kuntien kanssa palvelujen järjestämisessä, sekä alueen kehittämisessä. Ruskon kunta on tuottanut ja tulee tuottamaan palvelut tehokkaasti ja kuntalaisia kuunnellen. Erityistä huolta on kannettu siitä, että suuriin yksikköihin keskittäminen johtaa palvelujen heikkenemiseen reuna-alueilla ja paikallisen päätösvallan häviämistä. Kuntalaiset ja heidän valitsemat päättäjät eivät voi vaikuttaa kuntalaisten arkeen isossa kunnassa samalla tavalla kuin Ruskon kokoisessa pienkunnassa.
Viime vuoden hyvä tilinpäätös antaa tukea sille, että Rusko pystyy edelleen hoitamaan velvoitteensa itsenäisenä kuntana. Tilinpäätöksen mukaan kunnan ylijäämä oli noin 1,5 miljoonaa euroa. Ylijäämää kertyi Turun seutukunnan keskimääräistä alemmalla veroprosentilla, joka on osoitus kunnan tehokkuudesta ja taloudellisuudesta. Erilaiset palvelutyytyväisyysmittaukset antoivat hyvän arvosanan palvelujen laadusta. Kuntalaisten tyytyväisyys palveluihin on hyvä esimerkki siitä, että olemme onnistuneet kohdistamaan verorahamme oikeisiin kohteisiin.
Vaikka valtion kuntauudistusprosessi tulee jatkumaan, on meidän kuitenkin katsottava Ruskon tulevaisuuteen. Meillä on käynnistymässä useita isoja rakennushankkeita, jotka mahdollistavat kunnan kehittymisen myös tulevaisuudessa. Suurimpana kohteena on Vahdon ja Ruskon taajamien välille rakennettava yhdysviemäri, jolla parannetaan Vahdon taajaman jätevesien puhdistusta ja siten alueen vesistöjen tilaa.
Hyvää loppukevättä!
Arto Oikarinen
Kunnanjohtaja
********************************************************
Kunnanjohtajan tammikuun katsaus
Elämme mielenkiiltoisia aikoja kuntalaisten ja kuntien kannalta. Tätä kirjoitettaessa odottelemme valtiovarainministeriön kuntakarttoja. Vaikka kuntakarttoja ei vielä ole, ei tarvitse olla suuri ennustaja arvioidakseen, että ministeriön valmisteluryhmän ehdotuksessa tullaan esittämään kuntien yhdistämisiä, koska hallitusohjelman ja kunta- ja hallintoministerin kannanottojen mukaan on nähtävissä hallituksen tahto tehdä suuri kuntaremontti, joka tarkoittaa entistä suurempia kuntia. Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden emeritusprofessori Aimo Ryynänen kirjoittaa kirjassaan Kunnallishallinnon kansainväliset vaikutteet, että tuskin milloinkaan nykymuotoisen kunnallisen itsehallinnon historiassa on kunnallisen itsehallinnon perustaan ja keskeisiin yksityiskohtiin ollut kohdistumassa sellaista järistystä kuin tällä hetkellä. Tähän Ryynäsen toteamukseen on helppo yhtyä.
Ruskon kunnan poliittiset päättäjät ovat reagoineet aktiivisesti kuntauudistukseen. Päätöksentekijät ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun eri foorumeilla. Lisäksi valtuusto päätti järjestää äänioikeutetuille kuntalaisille suunnatun mielipidetiedustelun, jossa selvitetään haluavatko ruskolaiset kunnan säilyvän itsenäisenä vai onko liitos johonkin toiseen kuntaa parempi vaihtoehto. Mielipidetiedustelu tullaan järjestämään maaliskuun aikana. Lisäksi valtuustossa edustettuina olevat poliittiset puolueen ovat järjestämässä helmi-maaliskuun vaihteessa avoimen keskustelutilaisuuden kuntauudistuksesta. Tämän hetken tietojen mukaan ministeriön suunnitelmat julkaistaan helmikuun alussa, joten suunnitelmat ovat tiedossa kun mielipidetiedustelu ja keskustelutilaisuus järjestetään.
Kuntien taloudelliseen tilanteeseen ja siten myös kykyyn järjestää palveluja vaikuttaa merkittävästi Eurooppaa ravisteleva talouskriisi. Vaikka talouskriisi ei suoraan vaikuta kuntien toimintaan, niin kriisin vaikutukset näkyvän koko julkisen talouden kautta. Koska myös Suomen valtionhallinto joutuu karsimaan menoja velkaisuuden kasvun pysäyttämiseksi, niin valtio käyttää yhtenä keinona kuntien valtionosuuksien leikkauksia. Ruskolla peruspalvelujen tuottamiseen tarkoitetut valtionosuudet laskevat kuluvana vuonna viime vuoden tasolta, joten ruskolaiset veronmaksajat joutuvat entistä enemmän suoraan rahoittamaan peruspalveluja. Palvelujen kysyntä kasvaa ja menot siten kasvavat. Suurinta kasvu on sosiaali- ja terveyspalveluissa väestön ikääntymisen johdosta. Ruskon kunnan tilanne on kuitenkin suhteellisen vakaa, sillä kunnan talous on hyvässä kunnossa. Vielä viime vuonna kunnan tulot olivat suuremmat kuin menot, joten kunnalla on puskuria toimia myös huonompina vuosina.
Vaikka yleinen taloudellinen tilanne ja kuntauudistushanke tuovat haasteita kuluvalle vuodelle, on Ruskon kunnan ja kuntalaisten tilanne keskimääräistä parempi. Meillä on hyvät peruspalvelut ja kunnan talous on kunnossa. Ruskon vetovoimaisuutta kuvaa hyvin se, että ennakkotietojen mukaan olemme pääsemässä, pienen notkahduksen jälkeen, uudelleen reippaaseen asukasluvun kasvuun. Alustavan tiedon mukaan ruskolaisia on noin 60 enemmän kuin edellisenä vuonna, mikä tarkoittaa noin prosentin kasvua asukasmäärässä.
Toivotan kaikille hyvää alkanutta vuotta. Olkaa aktiivisia ja osallistukaa keskusteluun ajankohtaisista asioista. Minä osallistun tulevaisuudessa keskusteluun tämän palstan kautta. Kirjoitan tälle palstalle muutaman kerran vuodessa.
Arto Oikarinen